Uuden vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin Veeran esittely

Uutiset -

Olen Veera Hietanen, 34-vuotias helsinkiläistynyt savolainen. Odotan innolla ensi maanantaita, jolloin pääsen aloittamaan työskentelyn Kehitysvammatuki 57 ry:ssä vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina.

Koulutukseltani olen valtiotieteen maisteri ja uuteen työhön siirryn koulumaailmasta. Olen koordinoinut Munkkiniemen yhteiskoulussa vapaaehtoistyön, kansalaisvaikuttamisen ja globaalikasvatuksen ohjelmaa nimeltä I Care. Myös itselläni on tausta Kehitysvammatuki 57:n vapaaehtoisena toimimisesta: vierailimme nyt jo edesmenneen Nala-koiran kanssa Oskarinpuistossa ja oppilasryhmieni kanssa Ystiksellä sekä Lauantaiparkissa. Toivon kovasti, että nykyinen koirani Isla jatkaa aikuistuttuaan kaverikoiran tehtävissä.

Nautin erilaisten ihmisten ja eläinten seurasta, joten puuhaa riittää myös vapaa-ajalla. Suuri osa siitä kuluu moninaisten ulkoilmaharrastusten, kuten retkeilyn, kalliokiipeilyn ja pyöräilyn merkeissä.

Pikaisiin tapaamisiin!