Asuminen ja päivätoiminta

Mihin lukijaryhmään kuulut?







Tulokset

Oskarinpuiston toimintakeskus

Oskarinpuiston toimintakeskuksessa järjestetään päivätoimintaa 30:lle laaja-alaista tukea tarvitsevalle kehitysvammaiselle aikuiselle.

Päivätoiminnassa painottuvat virikkeellisyys ja kuntouttava toiminta, jonka avulla pyritään pitämään yllä toimintakykyä asiakkaan yksilöllisten tavoitteiden mukaan.

Toimintakeskuksessa toimii viisi ryhmää, joiden käytössä on ryhmähuoneiden lisäksi erityistiloja ja -välineitä monipuoliseen toimintaan. Toiminta suunnitellaan asiakkaiden erilaisten tarpeiden mukaan, tarjolla on mm. Sherborne-liikuntaryhmiä sekä musiikki-, draama-, kehonhahmotus- tai liikuntapajatoimintaa.

Vuonna 2001 rakennettu toimintakeskus tarjoaa nykyaikaiset tilat ja välineet monipuolisen toiminnan järjestämiseen. Toimintakeskus sijaitsee Helsingin Marjaniemessä hyvien kulkuyhteyksien varrella ja palveluiden lähellä. Marjaniemen puistomainen ympäristö tarjoaa hyvät mahdollisuudet ulkoilla toimintakeskuksen ympäristössä.

Lisätietoja: Teija Manninen

Tilat

Erityisliikuntatila ja terapia-allas yhdessä hyvien ulkoilumahdollisuuksien kanssa tarjoavat hyvät puitteet asiakkaiden monipuoliseen liikkumiseen.

Opetuskeittiössä ryhmät tutustuvat makujen maailmaan ja harjoittelevat käytännön kokkaus- ja leivontataitoja.

Aistihuone tarjoaa kokonaisvaltaisia aistiärsykkeitä, tuntemuksia ja kokemuksia. Aistihuoneessa on tavoitteena luoda toiminnan ja rentoutumisen tasapaino, jonka avulla saavutetaan suotuisa oppimistila ja mahdollisuus vuorovaikutukseen. (Pohjautuu Snoezelen-menetelmään)

Fysio-akustinen tuoli ja auttaa rentoutumaan ja aistimaan erilaisia tunnelmia. Fysio-akustisessa tuolissa hieronta tapahtuu ääniaaltojen avulla ja sitä käytetään lihasten rentouttamiseen tai aktivoimiseen. Fysioakustinen tuoli tukee myös kokonaisvaltaista psykofyysistä hyvinvointia.

Toiminta

Sherborne-liikunnan tavoitteena on kehittää motorisia taitoja sekä tukea vuorovaikutustaitoja.

Musiikki- ja taidepajat

Draama-kehonhahmotus

Liikuntapaja

Kuntoklubi

Henkilökohtainen tietokonetyöskentely

Matkat ja retket


Lisätietoja: Irma Riikonen


Kirjaudu extranettiin
Joomla! sivupohja toteutus - NagreMedia - Joomla! sivupohjat ja projektit