Haussa saavutettavuuskoordinaattori Selkeästi meille -hankkeeseen

kuva, jossa STEA:n logo
Uutiset -

Haemme yhdistyksen toimistolle Helsinkiin

SAAVUTETTAVUUSKOORDINAATTORIA SELKEÄSTI MEILLE -HANKKEESEEN.

Valtakunnallisessa Selkeästi meille -hankkeessa (STEA 2020-2022) vahvistetaan kehitysvammaisten ihmisten itsemääräämisoikeuksia lisäämällä heidän valmiuksiaan kansalaisvaikuttamiseen ja parantamalla viestinnän kognitiivista saavutettavuutta yhteiskunnassa. Hankkeessa kiinnitetään huomio siihen, että kehitysvammaisten ihmisten on saatava tietoa organisaatioilta ja palveluntarjoajilta heille ymmärrettävässä muodossa. Hankkeessa työskentelee hankepäällikkö, selkoviestinnän asiantuntija, saavutettavuuskoordinaattori ja kaksi osa-aikaista saavutettavuustestaajaa.

Hanketta toteutetaan mm. tekemällä verkkosivuille saavutettavuustestauksia ja erilaisia aihetta esiin nostavia tempauksia. Kehitysvammaiset ihmiset ovat itse toteuttamassa toimintaa. Lisäksi hankkeen aikana kehitetään kognitiivisen saavutettavuuden arviointityökaluja ja kootaan hyviä käytäntöjä.

Saavutettavuuskoordinaattori tukee hankkeeseen osallistuvia toimijoita saavutettavuustyössä, suunnittelee ja toteuttaa saavutettavuustyöpajoja ja toimii työpaikkaohjaajana hankkeen saavutettavuustestaajille. Lisäksi hän osallistuu koulutusten järjestämiseen, sekä materiaalien suunnitteluun ja toteutukseen.

Työssä suoriutuminen edellyttää

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • kokemusta kehitysvammatyöstä
  • kokemusta kouluttamisesta/fasilitoinnista
  • selkoviestinnän osaamista
  • järjestökentän tuntemista
  • valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön
  • valmiutta matkatyöhön (vuosina 2021-2022 toiminta on valtakunnallista)

Työhön valittavan tulee esittää todistus tartuntatautilain mukaisesta rokotesuojasta.

Tarjoamme vakaan järjestön sekä kannustavan kehittämistoiminnan tiimin työsi tueksi. Käytössämme ovat mm. SMARTUM- ja lounassetelit. Palkkaus yksityisen sosiaalialan TES:n mukainen.

Työ alkaa 16.3.2020 tai sopimuksen mukaan. Työ on määräaikainen hankkeen loppuun 31.12.2022 saakka, edellyttäen että STEA vahvistaa avustusehdotuksen.

Hakemus ja ansioluettelo toimitetaan 5.2.2020 mennessä osoitteeseen mari.mononen@kvtuki57.fi.

Lisätiedustelut pe 24.1. klo 14-16 tai ma 3.2. klo 10-12 puhelimitse kehittämispäällikkö Mari Monoselle, p. 050 3393794.