Saavutettavuuden iskuryhmissä vaikutetaan nettisivuihin!

Kuusi ihmistä näyttää joukkoliikenne Fölin matkakortteja.
Blogi -

Selkeästi meille -hankkeen iskuryhmätoiminta on ollut ensimmäisen reilun vuoden aikana vilkasta koronasta huolimatta. Hanke onnistui mukautumaan poikkeusoloihin ja järjesti iskuryhmiä tilanteen mukaan joko kokonaan Teamsin välityksellä, hybridimallilla, jossa osa osallistujista oli paikan päällä ja osa Teamsin välityksellä ja kokonaan paikan päällä. Mukana ovat olleet Me Itse -ryhmät Helsingistä, Kauhajoelta, Pohjois-Karjalasta ja Turusta. Ammattiopisto Liven TELMA-opiskelijoiden ryhmiä pystyttiin järjestämään yksi. Toinen ryhmä jäi kesken keväällä pahentuneen koronatilanteen vuoksi. Hanke jatkaa heidän kanssaan syksyllä. Näiden lisäksi yksi iskuryhmä muodostui Kehitysvammatuki 57 ry:n Vekkarin toimijoista.

Iskuryhmät ovat iskeneet HUS:n eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Helsingin kaupungin, Korkeasaaren, Helmetin, POP Pankin, Pohjois-Karjalan terveys- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Siun soten ja Fölin eli Turun joukkoliikenteen järjestäjän nettisivuille.

Iskuryhmäläiset ovat toivoneet muun muassa

  • selkokielisiä sivuja sivustolle
  • selkokieliset sivut helpommiksi löytää ja sivuille lisäksi kuvia
  • hakutoimintoa ja hakutuloksia helpommaksi käyttää ja ymmärtää
  • englannin kielen vaihtamista suomeksi eläingalleriassa
  • koronatiedotusta selkeämmäksi ja ymmärrettävämmäksi
  • tietoja pankin palveluista selkeämmin esille
  • bussiaikataulujen helpompaa selaamista nettisivuilla.

Kaikki iskuryhmät ovat saaneet vastaukset iskun kohteiltaan ja vastaanotto on ollut positiivista. Osa iskun kohteiksi päätyneistä ovat hakeutuneet myös hankkeen tekemään kognitiivisen saavutettavuuden arviointiin ja heidät on siihen myös valittu ja arvioinnit tehty. Iskuryhmien vaikutukset ovat olleet siis merkittävät.

Iskuryhmäläiset itse ovat olleet toimintaan hyvin tyytyväisiä. Erään iskuryhmäläisen kommentti: ”Mielestäni on hienoa, että ryhmämme valittiin mukaan hankkeeseen. Vaikka itseäni aluksi hieman jännitti lähteä mukaan, koin ryhmän mukavaksi, ja tärkeäksi kanavaksi vaikuttaa!”

Hanke kutsuu vaikuttamaan mukaan uusia Me Itse -ryhmiä!

Mihin nettisivuihin teidän ryhmänne haluaisi vaikuttaa? Haku syksyn ryhmiin on nyt auki. Täyttäkää hakemus ja hakekaa mukaan 29.8. mennessä.

Hakulomake syksyn 2021 iskuryhmään (www.webropolsurveys.com)

Lisätietoa saavutettavuuden iskuryhmistä löytyy aiemmin julkaistusta uutisesta. 
Lue uutinen: Me Itse -ryhmät: hakekaa mukaan iskuryhmään! (www.kvtuki57.fi)

Selkeästi meille -hanke on kolmivuotinen (2020–2022) Kehitysvammatuki 57 ry:n ja Kehitysvammaliiton yhteishanke. 

Lue lisää hankkeesta. (www.kvtuki57.fi)

Tekstin on kirjoittanut Mira Vihmo ja Satu Timperi, jotka työskentelevät Selkeästi meille -hankkeessa ja vetävät iskuryhmiä. Satuun voi olla yhteydessä hankkeeseen tai saavutettavuuden iskuryhmiin liittyen. Satun puhelinnumero on 044 9013 213 ja sähköposti satu.timperi@kvtuki57.fi.