”Ne” haavoittuvassa asemassa olevat

Katja Riikonen
Blogi -

Vallitseva poikkeuksellinen aika muuttaa elämäämme ja vaatii valtiovaltaa tekemään päivittyviä linjauksia ja suosituksia. Monissa viitataan heikoimmassa asemassa oleviin, lapsiperheisiin, valmiiksi kuormittuneisiin, riskiryhmäläisiin.

On hyvä, että puheissa tuodaan esiin yhteinen vastuu ja yksilön mahdollisuus osana ratkaisua uudessa tilanteessa, jossa varmoja vastauksia ei varsinaisesti ole. Toivoisin, että haavoittuvassa asemassa olevat ja lapsiperheet eivät olisi vain sanoja, joita viljellään pysähtymättä heidän äärelleen miettimään, keitä he ovat ja mitä tämä kaikki tarkoittaa heille.

Tämä lapsi tai aikuinen on se, joka ei keväällä ymmärtänyt, mitä maailmanlaajuinen pandemia ja siitä seuraavat poikkeusolot tarkoittavat. Hänellä ei ehkä ole taitoa, välineitä tai halua käyttää älypuhelinta ja sen videopuhelua pitääkseen yhteyttä muihin. Hän ei välttämättä puhu, mutta aistii ja kommunikoi omalla tavallaan. Hänen tärkein sosiaalinen toiminta- ja oppimisympäristönsä on päiväkoti, koulu, oppilaitos, päivätoiminta. Hän oli kotona ehkä ensin varmuuden varalta, mutta on ehkä edelleen.

Elämä näille ”haavoittuvassa asemassa oleville”, ”jo valmiiksi kuormittuneille” perheille on ollut jo vuosia valmiustilassa olemista, valtavan epävarmuuden sietämistä, mieletöntä venymistä, multitaskaamista ja metatyöntekoa, joka vie yöunet ja stressiä, joka kuormittaa terveyttä. Se on vastuuta, joka ei lopu koskaan. Ei silloin kun lapsi kasvaa, aikuistuu, ei edes silloin kun hän muuttaa pois lapsuudenkodistaan, lapsena tai aikuisena.

Järjestöjen työ tukee ja täydentää kuntien palveluja vertaistuellisen näkökulman toteutuessa vain kolmannella sektorilla.

Tämän lapsen tai aikuisen perhe on tehnyt järjestelyjä arjen pyörittämiseksi. Kevät vei monilta perheiltä palvelut, joiden avulla arki toimii. Ja nyt syksyn tullessa ollaan "miinuksella" erästä äitiä lainatakseni. Perheessä on ehkä useampia lapsia, joskus myös useampia erityisiä. Äiti on ehkä ainoa aikuinen perheessä.  Ehkä hän käy töissä – siinä toisessa, joka on kodin ulkopuolella. Hän on se työkaveri, joka ei ehkä jaksa aina puhua erityisestä elämästään, on tärkeää joskus tuntea olevansa osa muuta maailmaa.

Hän on naapurisi, se tavallisen väsyneen näköinen keski-ikäinen tyyppi kassajonossa. Hän on tavallinen pikkulapsi puistossa perheensä kanssa. Hän on jo kaukaa vammaiseksi tunnistettava aikuinen iäkkään vanhemman kanssa.

Se, että järjestönä mahdollistamme vertaistuen, tietoa, tukea ja ohjausta, konkreettista apua lastenhoidon muodossa, mielekästä tekemistä harrastuksen ja vapaaehtoistoiminnan parissa tarkoittaa lisää hyviä hetkiä, jotka rakentavat hyvää elämää. Järjestöjen työ tukee ja täydentää kuntien palveluja vertaistuellisen näkökulman toteutuessa vain kolmannella sektorilla.

Yhteiskunnan vastuu on pitää huolta kaikista. Myös niistä, jotka tulevat kaupassa vastaan. Järjestöjä tarvitaan. Järjestöjen avustuksia EI SAA LEIKATA.

Onneksi on joku. Pidetään huolta, että on jatkossakin.

 

Katja Riikonen

perheiden tuen päällikkö, Kehitysvammatuki 57 ry