Kehitysvammatuki 57 täyttää 65 vuotta – Ikä ei ole pelkkä numero
Lähes kaikki Kehitysvammatuki 57:n toiminnassa tavalla tai toisella mukana olleet ovat kuulleet jonkin version seuraavasta esittelylauseesta: ”Me olemme Kehitysvammatuki 57 ja se viis-seiska tulee meidän perustamisvuodesta”. Numeron merkitys on kiva pikkutieto, jolla voi maustaa yhdistyksen esittelyä, mutta harvoin tulee ajateltua asiaa sen pidemmälle. Vuodesta 1957 on kulunut tänä vuonna 65 vuotta ja yhdistys juhlii yhtä pitkää taivaltaan. 65 vuoteen mahtuu paljon.
Vuonna 1957 Suomi oli hyvin erilainen kuin nykyisin. Tieto siitä, että perheeseen syntyi erityistä tukea tarvitseva lapsi saattoi töksähtää synnytyslääkäriltä, eikä viesti välttämättä ollut rohkaiseva. Tietoa kehitysvammaisuudesta ei ollut juurikaan tarjolla, eikä liioin kotiin tarjottavaa tukea. Perhe saattoi jäädä yksin tilanteensa kanssa. Tähän maailmaan vanhemmat perustivat yhdistyksen, jonka kantavina voimina olivat vertaisille annettava tuki ja yhdessä tekeminen. Muiden samassa tilanteessa olevien tapaaminen auttoi ymmärtämään, ettei ole yksin. Yhdistyksen äitikerho kokoontui säännöllisesti joka maanantai jakamaan tukea ja neuvoja, sekä miettimään yhdessä lapsille parempaa tulevaisuutta. Siinä sivussa tehtiin käsitöitä, joita myymällä kerättiin varoja toiminnalle.
Äitikerhosta toiminta on laajentunut vuosikymmenten varrella: 1960-luvulla aloitettiin kesäsiirtola- ja laitostoiminta Kankurinmäessä, joka ostettiin osin johtokunnan jäsenen Risto Orkon omilla rahoilla. 70-luvulla haluttiin viettää kehitysvammaisten päivää puheiden sijaan kulttuurilla. Aloitettiin Finlandia-talon konsertit, jotka olivat huomattava riski, sillä taetta menestyksestä ei ollut. Nykyjään KeMuT nimellä tunnetun tapahtuman 50-vuotisjuhlaa vietettiin viime toukokuussa. Riskit kannattivat.
Asiat etenivät myös yhteiskunnan tasolla ja 1980-luvulla alettiin puhua integroitumisesta, siis siitä, että erityistä tukea tarvitseva ihminen voisi osallistua yhteiskuntaan samaan tapaan kuin muutkin. Ennen tätä kaikilla ei esimerkiksi ollut oppivelvollisuutta. Ilman oppivelvollisuutta ei myöskään ollut velvollisuutta järjestää opetusta. Omaan perheeseen jäänyt lapsi saattoi siis jäädä vaille virallista opetusta. Nykyisin oppivelvollisuus on kaikkien oikeus ja integraation sijaan puhutaan inkluusiosta.
Integraatioajattelu johti myös keskusteluun laitosten purkamisesta. Maijalan asukkaat saivat uuden kodin Myllykaaresta vuonna 1997 ja seuraavaksi alettiin rakentaa Kankurinmäen asukkaille kotiyhteisöjä Marjaniemeen. Alkuun tämä herätti voimakasta vastustusta, sillä erityistä tukea tarvitsevien ihmisten läsnäolon pelättiin muun muassa laskevan alueen asuntojen arvoa. Valituskierrokset olivat raskaita, mutta Oskarinpuisto ja Kankurinkulma valmistuivat ja aloittivat toiminnan 2001. Nykyään ne tarjoavat asukkaiden näköistä palvelua 31 henkilölle.
Kun historiaa alkaa tällä tavoin vähänkin raaputtamaan, huomaa, että on vaatinut paljon rohkeutta ja pitkäjänteisyyttä sekä vanhemmilta, erityisihmisiltä itseltään, työntekijöiltä, sekä yhdistysaktiiveilta vaatia tasa-arvoa, sekä visioida hyvää tulevaisuutta. Juhlavuoden kunniaksi raaputamme historiaa hieman enemmänkin tarinoiden muodossa, jotka tulevat sosiaalisen median kanavillemme joulukuussa.
Toinen yhdistysesittelyssä kerrottava lause on sloganimme: ”Hyvistä hetkistä hyvä elämä”. Lause leikkaa läpi toimintamme ja siihen pyritään niin arkisissa kohtaamisissa, kuin konserttilavan värivaloissakin. Kuten numeroa 57, myös tunnuslausettamme tulee käytettyä erityisemmin pohtimatta. Siinä on kuitenkin vahva sanoma, jos sitä pysähtyy miettimään pidempään.
Se on sanoma, joka ei vanhene.
Joulukuun aikana sivuille ilmestyy kirjoituksia, jotka keskittyvät eri vuosikymmeninä aloitettuun toimintaan:
5.12. 50-luku, yhdistyksen perustaminen
8.12. 60-luku, äitikerho ja perheille tarjottava tuki
12.12. 70-luku, Finlandia-talon konserteista Kemuihin
15.12. 80-luku, Keva-puoti
19.12. 90-luku, Ystävätupa
22.12. 2000-luku, asuminen ja Toisenlaiset frendit
26.12. 2010-luku, Vekkari
29.12. 2020-luku, nyt ja tulevaisuudessa
Juttu on julkaistu alunperin jäsentiedotteessa 4/2022.