Oman näköistä asumista ja monenlaisia naapureita
Asuminen osana yhdistyksen toimintaa alkoi jo 1960-luvun alkupuolella. Porvoossa sijaitseva Kankurinmäen tukikoti tarjosi tuolloin asuinpaikan 30 hengelle. Tuohon aikaan monen kehitysvammaisen ihmisen koti oli laitoksessa, joiden elämää ohjasivat määrätyt säännöt ja rutiinit. Myös sijainti saattoi olla syrjäinen. Kankurinmäeltä lähimmälle bussipysäkille oli kaksi kilometriä.
Kritiikki laitoshoitoon perustuvasta palvelujärjestelmästä alkoi nousta 1980-luvulla. Alettiin vaatimaan, että kehitysvammaiset ihmiset saisivat asua kuten muutkin ihmiset: Samoilla alueilla kuin muutkin, omissa kodinomaisissa asunnoissa ja käyttää samoja palveluja kuin muutkin. Kankurinmäki ei enää sopinut näihin raameihin. Kankurinmäen lopettamisesta päätettiin 1996 ja alettiin etsiä uutta paikkaa asukkaille.
Ei minun takapihalleni
Helsingin Marjaniemestä löytyi kaksi tonttia, joihin Kehitysvammatuki 57 sai varauksen vuonna 1997. Rakennusprojekti herätti runsasta keskustelua. Tontit haluttiin säilyttää virkistyskäytössä ja paikalliset asukkaat kokivat, ettei kaupunki kuunnellut heitä riittävästi asiassa. Tonttivarausta vastustavan adressin allekirjoitti lähes neljännes marjaniemeläisistä. Myöhemmin vastustajien puheissa nousi muun muassa pelko siitä, että kehitysvammaiset aiheuttaisivat järjestyshäiriöitä. Puhuttiin Nimby-ilmiöstä. Lyhenne tulee sanoista ”Not in my backyard”, eli ei minun takapihalleni.
Keskustelua käytiin runsaasti sekä sanomalehdissä, että televisiossa. Riitta Kuparinen haastatteli yli viittäsataa Marjaniemeläistä väitöskirjassaan ja totesi, että lopulta harva oli hanketta vastaan. Pääosin suhtautuminen oli neutraalia tai positiivista ja vastaan oli pieni, mutta äänekäs joukko. Useiden valituskierroksien jälkeen Oskarinpuiston ja Kankurinkulman kotiyhteisöt valmistuivat vuonna 2001 ja tarjoavat kodin 30 asukkaalle. Oskarinpuistossa sijaitsee myös toimijatalo, joka tarjoaa päiväaikaista toimintaa noin 30 toimijalle.
Tervetuloa naapuriin
Nykyisin palvelujohtajana toimiva Elina Raike-Ojanen tuntee Oskarinpuiston ja Kankurinkulman rakennusajoilta saakka. Lähialueella asuneena hän oli kävellyt vierestä, kun rakennuksien pohjia kaivettiin ja todennut, että tuossa on hänen uusi työpaikkansa. Näin myös tapahtui ja ensimmäisen työpäivänsä juuri valmistuneessa Oskarinpuistossa hän aloitti 7.5.2001. ”Tuollaisen asian kyllä muistaa”, Elina toteaa. Asukkaiden oli tarkoitus muuttaa vasta seuraavana maanantaina.
”Istuttiin siellä ruokalassa ja pohdittiin, mitä kaappia kukakin siivoaa remonttipölystä. Sit vaan aloitettiin.”
Julkisuuden vuoksi aloittaminen oli jännittävää: ”Pelättiin, että tuleeko siitä jotain, vaikka tiedettiin että me ei aiheuteta mitään hälinää.” Vastustus oli kuitenkin jo hiipunut ja kotiyhteisöt otettiin hyvin vastaan. ”Naapurit toivat luumuja ja omenia. Sellaista tervetuloa naapuriin meininkiä. Joitain valituksia tuli takseihin ja muihin kuljetuksiin liittyen, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi liittynyt asukkaisiin”, Elina toteaa.
Asuminen on muuttunut vuosien varrella
Kahdenkymmenen vuoden aikana asuminen on muuttunut paljon. Isoina uudistuksina Elina muistaa lain henkilökohtaisen avun järjestämisestä. Aikaisemmin vapaa-ajan toiminta järjestettiin ohjaajien toimesta, jolloin reissuun lähdettiin yleensä ryhmänä. Henkilökohtainen apu avasi asukkaille maailman ihan uudella tavalla: ”Ei tarvinnut enää mennä katsomaan kompromissielokuvaa, joka ei välttämättä ollut kenenkään suosikki”, Elina toteaa.
Iso uudistus on ollut myös se, että asukkaat ovat vuokrasuhteessa asuntoonsa. Laitoksessa kalusteet saattoivat tulla talon puolesta ja jos asukkaan tiedettiin olevan pitkään poissa, saatettiin hänen huoneeseensa ottaa joku tilapäisen hoitopaikan tarpeessa oleva. Vuokrasuhteessa olevan asunnossa tällainen ei ole mahdollista ja jokainen saa rakentaa elämänsä juuri sellaiseksi, kuin itse haluaa.
Elämää Kankurinkulmassa
Timo ja Sonja ovat kokoontuneet Katan luokse muistelemaan pitkää taivaltaan Kankurinkulmassa. Timo muistaa alkuajat hyvin. Hän tuli katsomaan taloa jo rakennusvaiheessa ja muutti ensimmäisenä vuonna 2001. ”Istuttiin Sannan kanssa penkillä tuolla takapihalla ja esittäydyttiin: Kuka sää oot ja kuka mää oon.”
Muuttaminen tuntui haikealta, koska kavereita jäi Kankurinmäkeen. Sieltä oli kuitenkin pitkä matka kaupunkiin. Kankurinkulman kotiyhteisö tarjosi oman asunnon uudesta talosta ja palvelut olivat lähellä. Takaisin Kankurinmäkeen Timo ei enää muuttaisi. Myös myöhemmin muuttaneet Sonja ja Kata muistavat, että elämä Kankurinkulmassa oli uutta ja erilaista, mutta he kotiutuivat uuteen ympäristöön hyvin.
Elämä Kankurinkulmassa sai kuitenkin suuren käänteen vuonna 2010, kun heille ehdotettiin että ystävysten elämästä voisi kuvata tv-sarjaa. Idea sarjaan tuli Ruotsista, jossa oli vastaava TV-ohjelma. Timo, Kata ja Sonja muistavat, että ajatus julkisuudesta kuulosti kivalta ja jännittävältä. Sarjan nimeksi tuli Toisenlaiset Frendit ja siinä esiintyivät myös samassa talossa asuvat Mikko, Sanna ja Johannes.
”Minä olin silloin nuorempi ja kuparihiuksinen”, Sonja toteaa muistellessaan sarjan kuvauksia.
Sarjaa kuvattiin kolme kautta ja vuosien varrelta on jäänyt mieleen monia hyviä hetkiä. Timolle erityisesti mieleen on jäänyt pulkkailu Paloheinässä, Kata taas muistaa luistelun Brahenkentän jäällä. ”Sähän sait siellä kuuman kaakaonkin, Sonja.” Sonjalle puolestaan erityisesti on jäänyt mieleen jakso, jossa juhlittiin Katan syntymäpäiviä Kreetalla. ”Täytinkö mä silloin kolmekymmentä?” Kata kysyy. ”Joo, täytit. Juotiin drinksuja siellä.” Aina kaikki ei kuitenkaan mennyt mieleisellä tavalla: ”Rupesin tuittuilemaan jossain jaksossa”, Sonja toteaa mietteliäänä. ”Se oli semmoinen lattiamoppi. Se harmitti, kun piti siivota.”
TV-sarja teki Frendeistä julkkiksia
Sarja teki ystävistä julkkiksia. Heitä pyydettiin esiintymään erilaisissa seminaareissa ja kadulla kulkiessa ihmiset tunnistivat. ”Kun mä kuljin Itiksestä takaisin, niin piti laittaa aurinkolasit”, Timo hymyilee. Julkisuus tuntui mukavalta ja nimikirjoituksia sai kirjoittaa pilvin pimein. ”Ihmiset oli kamalan ahneita haluamaan niitä”, Kata huokaa. Timo toteaa, että vaikka häntä enää pysäytellä kadulla, ei siitä ole pitkään, kun heitä haastateltiin viimeksi ja hakee sanomalehden näytille. ”Monet ihmiset tykkäs kattoa meidän sarjaa. Ne kaipaa meitä edelleen takaisin”, Sonja toteaa katsellessaan artikkelia.
”Ihme, ettei meistä ole tehty mitään elokuvaa”, Timo pohtii.
Nykyisin Frendit viettävät edelleen paljon aikaa yhdessä. Iltaisin he vierailevat toistensa luona. Yhteiseen ajanviettoon kuuluu muun muassa Salattujen elämien katsominen ja kahvittelu. Timo, Kata ja Sonja toimivat toistensa muistina yhteisissä asioissa ja täydentävät toistensa lauseita. Huomaa, että ystävyys on jatkunut kauan. ”Liiankin kauan”, Timo nauraa.
Lue lisää:
Yle Areena: Toisenlaiset Frendit (linkki avautuu toiseen välilehteen ja vie pois KVtuki57.fi -sivustolta)
Helsingin uutiset: Toisenlaiset Frendit haastattelu (linkki avautuu toiseen välilehteen ja vie pois KVtuki57.fi -sivustolta)
Kuparinen Riitta, väitöstutkimus: “Ei meidän naapuriin” (linkki avautuu toiseen välilehteen ja vie pois KVtuki57.fi -sivustolta)
