Kokemuksia vertais- ja vapaaehtoistoiminnasta, kun toiminnan toteuttaja on kehitysvammainen ihminen

Julkaisu esittelee vertais- ja vapaaehtoistoimijoiden kokemuksia. Toimijat ovat kehitysvammaisia ihmisiä. Voit lukea kolmen vertaisryhmän vetäjän tarinan oman ryhmän perustamisesta sekä esimerkkejä tapahtumista vapaaehtoistoimijoiden näkökulmasta. Julkaisussa myös kerrotaan vinkkejä, kuinka tukea kehitysvammaista ihmistä vapaaehtoistoiminnan toteuttamiseen. Julkaisun toteutti Raha-automaattiyhdistyksen tukema Vekkari-projekti (2012-2015). Kirjoittajana toimi projektin koordinaattori Tiina Herttuainen.

Voit ladata julkaisun tästä.

    

Auringonsäteitä pilvien takaa -kirja

Kirjassa vanhemmat pohtivat elämää kehitysvammaisen lapsen vanhempina eri elämänvaiheissa. Esiin nousee voimakkaita tunteita, vaikeiden kysymysten äärelle asettumista ja vastoinkäymisiä, mutta myös iloa - elämän auringonsäteitä. Kirjan tekstien toivotaan antavan tukea uudessa elämäntilantessa muille kehitysvammaisten lasten vanhemmille. Kirja on julkaistu v. 2009.

Voit ladata kirjan luettavaksesi tästä.

 

Kohtaamistaide

Vuonna 2016 Oskarinpuiston toimijatalossa järjestettiin kohtaamistaide-työpajoja. Tutustu menetelmään tästä esityksestä.