Pähkinänsärkijät-verkosto yhdessä perheiden puolella

Pähkinänsärkijät on yli 20 järjestön yhteistyöverkosto, joka edistää erityislapsiperheiden oikea-aikaista tukea, turvallista arkea ja äänen kuulumista päätöksenteossa Suomessa.

Ryhmäkuva Pähkinänsärkijät-verkoston jäsenistä.

Pähkinänsärkijät on yli 20 järjestön yhteistyöverkosto, joka edistää erityislapsiperheiden asemaa Suomessa. Toiminnan keskeisiä teemoja ovat vanhemmuuden ja parisuhteen tuki, monimuotoiset perheet, eroperhetyö sekä lähisuhteiden turvallisuuden vahvistaminen erityistä tukea tarvitsevien lasten perheissä. Yhteisen vaikuttamistyön avulla pyrimme varmistamaan, että haastavissa elämäntilanteissa olevat perheet saavat tarvitsemansa tuen ajoissa.

Verkosto on myös eri järjestöjen välistä tiedon jakamista. Mukana on toimijoita, jotka työskentelevät erilaisten erityisten teemojen parissa. Tavoitteena on yhdistää voimat ja tehdä yhdessä sen sijaan, että jokainen toimisi erikseen ja päällekkäin. Yhteinen päämäärämme on saada kuuluviin niiden perheiden ääni, joilla ei arjen kuormituksen vuoksi ole aina voimavaroja tuoda tilannettaan esiin.

Haluamme vaikuttaa siihen, että perheiden tilanteet eivät kriisiydy, vaan että apua saadaan ajoissa. Tämä tapahtuu esimerkiksi vaikuttamalla lainsäädäntöön ja tuomalla päättäjien tietoon, millaista erityinen arki on ja millainen tuki perheitä todella auttaa.

“Privilege is when you think something’s not a problem because it’s not a problem for you personally.”

– D. Gaider

Verkoston tavoitteena on

  • vaikuttaa yhdessä lasten, nuorten, vanhempien ja perheiden asemaan vuosittain valittavan teeman kautta
  • synnyttää uusia ratkaisuja yhteiskehittämisen, vaikuttamisen, pilotointien ja hankeyhteistyön avulla
  • vahvistaa toimijoiden välistä verkostoitumista sekä osaamisen ja hyvien käytäntöjen jakamista

Olemme olleet mukana verkostossa vuodesta 2020 lähtien. Verkosto on vuosien aikana tuottanut monenlaista vaikuttamismateriaalia, kuten podcastin (kuunneltavissa Sp0itifyssa), nuorten hyvinvointia käsittelevän videosarjan sekä Joustava työelämä -kampanjan, jossa koottiin kymmenen vinkkiä erityistarpeisten lasten vanhempien tukemiseen työpaikoilla.

Viimeisimpänä verkosto järjesti 24.3.2026 Pikkuparlamentissa Erityislapsiperheiden haasteet ja ratkaisut -tilaisuuden yhdessä eduskunnan nepsy-verkoston kanssa. Tilaisuudessa kuuden suurimman puolueen kansanedustajat ottivat kantaa Pähkinänsärkijät-verkoston ratkaisuehdotuksiin.

Keskeiset ratkaisuehdotukset

  1. Taataan perheiden välttämätön toimeentulo
    Tehdään tasokorotukset vammaistukeen ja omaishoidon tukeen. Määritellään omaishoidon tuelle valtakunnallisesti yhdenvertaiset saantikriteerit, jotta kaikki tuen tarpeessa olevat perheet saavat tarvitsemansa tuen.
  2. Mahdollistetaan pienten työtulojen yhdistäminen sosiaaliturvaan
    Palautetaan suojaosat asumistukeen ja työttömyysetuuteen sekä toimeentulotuen etuoikeutettu tulo. Näin mahdollistetaan ihmisten oma aktiivisuus ja tuetaan perheiden hyvinvointia.
  3. Turvataan perheiden varhainen tuki
    Varmistetaan järjestöjen toiminnan jatkuvuus, jotta ne voivat tukea perheitä arjessa ja palveluviidakossa navigoinnissa.

Muutos syntyy yhteistyöllä. Kun järjestöt, päättäjät ja palvelujärjestelmä toimivat samaan suuntaan, perheiden arkea voidaan aidosti helpottaa. Pähkinänsärkijät-verkosto edistää ratkaisuja, jotka näkyvät perheiden arjessa oikea-aikaisena tukena ja parempana hyvinvointina.

Pähkinänsärkijät-verkoston tuottamaa materiaalia

Erityisperheiden haasteet ja ratkaisut -taustamateriaali

Pähkinänsärkijät-verkosto koosti vuosina 2025–2026 haastattelujen pohjalta viisi erilaista erityislapsiperhetyyppiä, joiden kautta perheiden tilanteet ja ulkoisten muutosten vaikutus niihin konkretisoituvat. Materiaalista löytyy perhetyyppien esittelyt sekä perheiden toiveita päättäjille. Mukana on myös muuta oheismateriaalia, jota on syntynyt prosessin aikana.

https://tukena.fi/wp-content/uploads/2026/03/Erityislapsiperheiden-haasteet-ja-ratkaisut.pdf

Erityislapsiperheiden haasteet ja ratkaisut -tilaisuus Pikku-parlamentissa 24.3.2026

Miten erityislapsiperheet voivat Suomessa juuri nyt? Lapsiperheiden sosiaaliturvaan ja palveluihin on tehty viime vuosina useita muutoksia. Moni niistä on koskettanut myös erityislapsiperheitä – usein kaikkein kuormittuneimmassa tilanteessa eläviä perheitä. Miten muutokset näkyvät perheiden arjessa? Millaisilla ratkaisuilla tilannetta voidaan korjata tulevaisuudessa? Näitä kysymyksiä käsiteltiin Erityislapsiperheiden haasteet ja ratkaisut -tilaisuudessa 24.3.2026 Pikkuparlamentissa Helsingissä. Tilaisuus oli suunnattu erityisesti kansanedustajille ja heidän avustajilleen sekä kaikille, jotka työskentelevät erityislapsiperheiden parissa.

Tekstitetty tallenne Pikkuparlamentin tilaisuudesta (noin 75 min)


Turvallista perhe-elämää -podcast

Tämä on podcast-sarja perheille, joissa on erityistä tukea tarvitseva lapsi, nuori tai vanhempi. Sarjaan kuuluu seitsemän turvallista perhe-elämää käsittelevää jaksoa. Sarja on tuotettu Pähkinänsärkijät-verkoston jäsenorganisaatioiden yhteistyönä.


Katja Riikonen.

Ota yhteyttä

Katja Riikonen

Perheiden tuen johtaja
Vaikuttamistoiminta
Ensitukityö
Kehitysvammatuki 57 ry