Yhdistyksen historia

Yhdistys perustettiin vuonna 1957 ja nykyinen nimi Kehitysvammatuki 57 ry otettiin käyttöön vuonna 2006.

Vuodesta 1957 tähän päivään.

Suomessa perustettiin 1900-luvun alussa hoitolaitoksia ja osastoja. Vajaamielislaitosten Keskusliitossa oli “herätetty ajatus”, että Suomessa olisi ryhdyttävä vajaamielisten omaisten, hoitotyötä johtavien ja asiaa harrastavien kesken yhteistyöhön. Tämän kaltainen yhteistyö oli osoittanut hedelmällisyytensä joissakin muissa maissa. Asiasta kiinnostuneet henkilöt kokoontuivat alkuneuvotteluun, jossa perustettiin komitea, joka alkoi valmistelemaan perustavaa kokousta ja sääntöehdotusta. Perustava kokous pidettiin Sosiaalimuseossa 1.12.1957. Perustettavan yhdistyksen nimeksi tuli Vajaamielisten Tuki – De Psykiskt Efterblivnas Stöd r.y. Vuonna 1966 Yhdistyksen nimi muuttui Kehitysvammatuki 57 –  Stöd för Utväcklingshämmade ry. Nykyinen nimi otettiin käyttöön vuonna 2006.

Vuonna 1962 ostettiin yhdistyksen käyttöön Väfvarsbacka niminen tila, Kankurinmäki, Porvoon maalaiskunnasta Ilolasta kesäsiirtolatoimintaa varten.

Mustavalkoinen vanha valokuva. Nurmikenttä, taka-alalla puutalo.

Kankurinmäki 1960-luvulla.

Ensimmäinen Kehitysvammaisten taiteilijoiden konsertti Finlandia-talolla järjestettiin vuonna 1973.

Vanha mustavalkoinen valokuva. Lapsia esiintymässä. Taustalla aikuisia.

Finlandia-talon konsertti 1970-luvulla.

Kehitysvammaisten ihmisten kohtaamispaikaksi perustettiin Ystävätupa vuonna 1991.

Vuonna 1997 perustettiin Myllykaaren asuntola Myllypuroon. Kankurinmäen toiminnot siirtyivät Marjaniemeen vuonna 2001, jolloin Oskarinpuiston asuntola ja toimintakeskus sekä Kankurinkulman asuntola aloittivat toimintansa. Vuonna 2010 laajennettin asuntolatoimintaa hankkimalla Myllypurosta ensimmäinen yksiö tukiasunnoksi. Nykyisin tukiasuntoja on viisi.

Vuosien mittaan tapahtunutta

  • 1957 Yhdistys perustettiin. Yhdistyksen nimeksi tuli Vajaamielisten Tuki – De Psykiskt Efterblivnas Stöd r.y.
  • 1960 Aloitettiin kesäsiirtolatoiminta vuokratiloissa Artjärvellä.
  • 1962 Ostettiin Väfvarsbacka niminen tila, Kankurinmäki, Porvoon maalaiskunnasta Ilolasta kesäsiirtolatoimintaa varten.
  • 1963 Kankurinmäkeen rakennettiin kesäsiirtolarakennus, Alatalo. Myöhemmin valmistui huoltorakennus saunoineen. Päärakennus kunnostettiin hoitokodiksi kahdeksalle kehitysvammaiselle ihmiselle.
  • 1966 Kerhotoiminta alkoi. Vuodesta 1969 kerhotoiminta muuttui säännölliseksi valtionavun turvin.
  • 1966 Yhdistyksen nimi muuttui: Kehitysvammatuki 57 – Stöd för Utväcklingshämmade ry. Yhdistyksen 10-vuotisjuhlat, joihin osallistui rouva Sylvi Kekkonen. Perustettiin ensimmäinen asuntola, Omakoti, jossa asui 11 miestä ja yksi nainen.
  • 1968 Kankurinmäen laajennus 30-paikkaiseksi valmistui.
  • 1969 Aloitettiin kehittävä vapaa-ajan harrastustoiminta Solakallion erityiskoululla. Kankurinmäkeen valmistuivat asuinrakennukset henkilökunnalle.
  • 1970 Yhdistyksen toimisto sai tilat Uudenmaankadulla. Maijalan asuntola aloitti toimintansa.
  • 1971 Isä-kerho aloitti toimintansa. Ensimmäinen ulkomaanmatka tehtiin Mallorcalle.
  • 1973 Ensimmäinen Finlandia-talon konsertti. Omakoti-asuntola siirtyi Helsingin kaupungille.
  • 1974 Kankurinmäen uusi leirialue otettiin käyttöön.
  • 1975 Finlandia-talon konserttia kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti Urho Kekkonen.
  • 1976 Yhdistyksen nimeksi otettiin Kehitysvammatuki 57 ry.
  • 1977 Yhdistyksen 20-vuotisjuhlat Finlandia-talossa.
  • 1978 Tehtiin ostopalvelusopimukset Helsingin kaupungin kanssa Kankurinmäen Tukikodin, Maijala-asuntolan ja kerhotoiminnan osalta.
  • 1979 Ostopalvelutoiminta laajeni koskemaan myös vanhempien kurssitoimintaa. Yhdistys osti Maunulasta kaksion kehitysvammaisten asunnoksi.
  • 1987 Vietettiin yhdistyksen 30-vuotisjuhlia ja Finlandia-talon 15-vuotiskonserttia.
  • 1988 Yhdistyksen Keva-puoti aloitti toimintansa (toiminta päättyi 1991).
  • 1990 Yhdistyksen toimisto muutti Bulevardille nykyisiin toimitiloihin.
  • 1991 Kehitysvammaisten kohtaamispaikaksi perustettiin Ystävätupa.
  • 1997 Myllykaaren asuntola valmistui Myllypuroon.
  • 2001 Oskarinpuiston asuntola ja toimintakeskus sekä Kankurinkulman asuntola aloittivat toimintansa.
  • 2002 Leirit järjestettiin useissa eri paikoissa.2003 Saattaja- ja tukihenkilöprojekti alkoi keharikaveritoimintana.
  • 2004 Yhdistys liittyi Kehitysvammaisten Uudenmaan tukiipiiri ry:n jäseneksi. Kankurinmäen kiinteistö myytiin.
  • 2005 Lähdettiin mukaan OIVA – Osallisuuteen vuorovaikutusaloitteilla -hankkeeseen. Riitta Kuparisen väitöskirja Ei meidän naapuriin, joka on tutkimus kehitysvammaisten asuntolan perustamisesta Helsingin Marjaniemeen ja siihen liittyvästä vastarinnasta, tarkastettiin.
  • 2006 Yhdistyksen nimi muutettiin Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:ksi.
  • 2007 Yhdistyksen toiminnan 50-vuotisjuhlavuosi. Yhdistyksen aloitteesta tehtiin Asumispalvelusäätiö ASPA:n toimesta selvitys helsinkiläisten kehitysvammaisten asumisesta ja asumiseen liittyvistä palvelutarpeista.
  • 2008 Oskarinpuiston toimintakeskuksessa aloitettiin seniorikerhotoiminta. Lähdettiin mukaan Uutta osaamista kehitysvamma-alalle hankkeeseen.
  • 2009 Tammikuussa myytiin Suoraniemen tila. Hankittiin Myllypurosta yksiö Ounasvaarankujan asunnosta saaduilla varoilla. IMS-toimintajärjestelmä otettiin koko henkilökunnan käyttöön. Vuoden aikana toteutettiin viisi lyhytaikaishoidon viikonloppua nuorille kehitysvammaisille. Ylen tilaamaa tv-sarjaa Toisenlaiset frendit kuvattiin Kankurinkulmassa.
  • 2010 Ostettiin RAY:n investointiavustuksella neljä yksiötä tukiasunnoiksi. Toisenlaisten frendien toinen tuotantokausi kuvattiin Kankurinkulmassa. Henkilökunnan kanssa työstettiin ensimmäistä henkilöstöstrategiaa.
  • 2011 Leiritoiminnan 50. kesä. Ystävätupatoiminta täytti 20 vuotta. Marjaniemen kiinteistöt juhlivat 10-vuotista taivaltaan.
  • 2012 Kehitysvammaisten taiteilijoiden konsertti Finlandia-talolla järjestettiin 40. kerran. Juhlakonsertin lisäksi järjestettiin seminaari, jonka teemana oli taide- ja kulttuuritoiminta kehitysvammaisten ihmisten keskuudessa.
  • 2012 Vekkari-projekti alkoi (2012-2015).
  • 2013 Keharikaveritoiminta täytti 10 vuotta.
  • 2014 Yhdistyksen toimiston muutto Läntiselle Brahenkadulle.
  • 2016 Vekkaritoiminta jatkoi toimintaansa osana keharikaveri, vertais- ja vapaaehtoistoimintaa.
  • 2017 Yhdistys täytti 60 vuotta.
  • 2017 Keharikaveri nimi vaihdettiin kaveritoiminnaksi.
  • 2017 Yhdistyksen nimi muutettiin takaisin Kehitysvammatuki 57 ry:ksi.
  • 2018 Valtakunnallinen Vipinä-hanke alkoi (2018-2020).
  • 2020 Ammatillinen perhekoti perustettiin.
  • 2020 Valtakunnallinen Selkeästi meille -hanke käynnistyi (2020-2022).
  • 2020 Haksulan toimijatalo perustettiin Vantaalle.
  • 2022 Valtakunnallinen Hetkittäin -hanke käynnistyi (2022-2025)
  • 2022 Perhekamut -hanke käynnistyi (2022-2023)
  • 2023 Karhurinteen kotiyhteisön rakennustyöt aloitettiin Helsingin Landbossa.