Kehitysvammatuki 57 ry:n monipuolisesta kerhotarjonnasta löytyy vapaa-ajanviettomahdollisuuksia eri-ikäisille ihmisille, joilla on kehitysvamma tai vastaava tuen tarve.
Kuva: Sporttikerho
Haku syyskauden kerhoihin on ollut 1.-16.8.2026. Kerhoihin voi vapautua paikkoja myös kesken kauden.
Tällä hetkellä vaipaita paikkoja on vesiliikuntaan, aikamatka senioreille -kerhoon, salibandyyn ja vantaalaisten levyraatikerhoon (päivitetty 3.9.). Tilanne vaihtelee vuoden aikana. Voit tiedustella vapaita paikkokja Severiinalta.
Kerhot ja lyhytkurssit on tarkoitettu helsinkiläisille. Vantaalaisille on tarjolla Levyraatikerho. Kerhopaikka on voimassa syys- ja kevätkauden, ellei toiminnan rahoitukseen tule muutoksia.
Kehitysvammatuki 57 ry:n kaikessa toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Kun osallistut toimintaan, sitoudut noudattamaan näitä periaatteita.
Aika: Tiistai 1.9.─1.12. (ei 13.10.) klo 18.00–19.00 (13 krt)
Paikka: Kallahden nuorisotalo, Pohjavedenkatu 5
Ohjelma: Musiikkikerhossa lauletaan, kuunnellaan musiikkia ja vietetään aikaa leppoisasti yhdessä.
Ohjaajat: Ville Putro ja Niina Lyijynen
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Tiistai 1.9.─1.12. (ei 13.10.) klo 18.00–19.00 (13 krt)
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4. krs
Ohjelma: Nuorille aikuisille ja kaikille nuorekkaille tarkoitettu musiikkikerho. Kerhossa musisoidaan, lauletaan ja tehdään yhteisiä, helppoja ilmaisutaitoharjoitteita ääntä ja musiikkia apuna käyttäen.
Ohjaajat: Viivi Rättyä ja Ale Huovinen
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Tiistaisin 1.9.─1.12. (ei 13.10.) klo 15.30–16.30 (13 krt)
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma: Karaokea ja yhdessä musisointia.
Ohjaajat: Merja Airola ja Ljudmila Korotkova
Hinta 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Keskiviikko 2.9.–2.12. (ei 14.10.) klo 18.15–19.15 (13 krt
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma: Iloista musisointia, laulua ja soittoa.
Ohjaajat: Ville Putro ja Janne Punju
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Torstaisin 3.9.–3.12. (ei 15.10.) klo 18.15–19.15 (13 krt)
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma: Iloista musisointia, laulua ja soittoa.
Ohjaajat: Ville Putro ja Jouni Viitala
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Luovaa toimintaa
Aika: Maanantaisin 31.8.–30.11. (ei 12.10.) kello 18.15–19.15 (13 kertaa)
Paikka: Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, luokka taide 2, 2. kerros
Ohjelma: Taidekerhossa tutustutaan erilaisiin taidevälineisiin, menetelmiin ja taidemuotoihin esim. piirtämiseen ja maalaamiseen.
Ohjaajat: Paula Halonen ja Niina Lyijynen
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Torstaisin 3.9.–3.12. (ei 15.10.) kello 18.15–19.15 (13 kertaa)
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma: Tehdään yhdessä mukavalla porukalla ja hyvässä hengessä. Nautitaan piirtämisestä ja maalaamisesta, iloitaan väreistä.
Ohjaajat: Merja Airola ja Ljudmila Korotkova
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 8350395
Aika: Maanantaisin 14.9 – 7.12.2026 kello 15.30–17.30
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma: Taideryhmä yli 18-vuotiaille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville henkilöille. Ryhmässä pääset kokeilemaan teatterin, tanssin ja kuvataiteen tekemistä.
Ohjaajat: Emmi Ihalainen ja Tuisku Ojanperä
Hinta: maksuton
Järjestäjät: Emmi Ihalainen, Tuisku Ojanperä ja Kehitysvammatuki 57 ry. Ryhmän toimintaa tukee Niilo Helanderin säätiö.
Lisätiedot: Emmi ja Tuisku, 0403232605 tai tuiskujaemmi@gmail.com
Yhdessä olemista, kokemista ja oppimista
Aika: : Lauantaisin 26.9., 10.10., 24.10., 7.11. ja 21.11. kello 12.30 ─13.30 (5 kertaa). Erikseen ilmoitettavilla retkikerroilla kerho on kello 12.30–14.00.
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs tai ohjelman mukainen retkikohde
Ohjelma: Tässä kerhossa tutustumme yhdessä kivoihin paikkoihin Helsingissä. Suunnittelemme kohteet yhdessä. Aina emme retkeile, vaan jaamme kokemuksia edellisen kerran retkikohteesta ja valmistaudumme seuraavaan retkeen.
Ohjaajat: Niina Lyijynen ja Janne Punju
Hinta: 40 €/syyskausi
Lisätietoja: Severiina Winqvist 040 8350395
Aika: Tiistai 1.9.─1.12. (ei 13.10.) klo 18.00–19.00 (13 krt)
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma:Nuorten ja nuorekkaiden leidien oma kerho. Ohjelma suunnitellaan yhdessä.
Ohjaajat: Paula Halonen ja Minna Vuoristo
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist 040 835 0395
Aika: Tiistaisin 1.9.─1.12. (ei 13.10.) kello 18.00–19.00 (13 kertaa). Erikseen ilmoitettavilla retkikerroilla kerho on kello 17.45–19.15.
Paikka: Kallahden nuorisotalo, Pohjavedenkatu 5
Ohjelma: Tutustutaan luontoon ja sen ihmeisiin monipuolisella luontoaiheisella toiminnalla ja välillä retkeillen erikseen ilmoitettavissa paikoissa. Retkeilytoimintaa on syyskaudella syys-lokakuussa ja keväällä huhti-toukokuussa.
Ohjaajat: Jouni Viitala tai Lauri Meurman (2 ohjaaja/kerta) ja vapaaehtoinen vertaisvetäjä Håkan Eklund
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Joka toinen tiistai 8.9., 22.9., 6.10., 20.10., 3.11., ja 17.11. kello 12.15–13.15 (6 kertaa)
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma: Leppoisaa yhdessäoloa, musisointia ja tarinointia kahvikupposen äärellä.
Ohjelma: Luetaan ja kirjoitetaan yhdessä. Harjoitellaan ja ylläpidetään lukemisen ja kirjoittamisen perustaitoja eri menetelmin.Kurssi sopii sellaisille opiskelijoille, joiden lukemisen ja kirjoittamisen taidot ovat kehittymässä ja joilla on taitojen oppimiseen erityisen tuen tarve. Kurssi on suunnattu henkilöille, joiden äidinkieli on suomi.
Työväenopiston opettaja: Minna Vuoristo
Hinta: 16 €
Järjestäjät: Helsingin työväenopisto ja Kehitysvammatuki 57 ry
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Joka toinen keskiviikko 2.9., 16.9., 30.9., 28.10., 11.11. ja 25.11. kello 10.30–11.30 (6 kertaa).
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma:Kerhossa muistellaan moniaistisesti menneitä ja tutustutaan omaan elämäntarinaan erilaisten tehtävien avulla. Ryhmään otetaan korkeintaan 7 osallistujaa, jotta kaikilla on aikaa rauhassa jutella.
Ohjaajat: Liisa Rimpiläinen ja Severiina Winqvist
Hinta: 40 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Lauantaisin 19.9., 3.10., 17.10. ja 31.10.kello 12.30–14.00 (4 kertaa) Huomio! Yhdessä sovitun ohjelman mukaan saattavat tapaamisajankohdat muuttua.
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs tai muu ohjelman mukainen tapaamispaikka
Ohjelma: Nuorekkaiden miesten oma kerho. Suunnittelemme tulevan ohjelman yhdessä. Voimme esimerkiksi käydä tutustumassa kiinnostaviin paikkoihin tai mennä seuraamaan urheilukisoja. Ohjauksessa käytetään selkeää puhetta ja tarvittaessa kuvia.
Ohjaajat: Janne Punju ja toinen ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: 40 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Liikunta
Aika: Torstaisin 3.9.–10.12. (ei 15.10.) Kaksi eri ryhmää: Ryhmä 1 kello 16.45–17.45 ja ryhmä 2 kello 18.15–19.15 (14 krt)
Ohjelma: Jooga on rauhallinen liikuntamuoto, joka sopii kaikille. Mukaan voivat tulla aloittelijat ja kokeneet. Ryhmä 2 on erityisesti tarkoitettu kokeneille joogaajille. Harjoitukset tehdään sovelletusti jokaisen tarpeet huomioiden ja tuntiohjauksessa hyödynnämme kuvia puheen tukena. Joogassa tutustutaan erilaisiin asentoihin, ja tehdään hengitysharjoituksia yksin ja yhdessä.
Ohjaajat: Riina Huoso, Sanna Kullberg ja vertaisohjaajat Vuokko Malinen (ryhmä 1) ja Tiia Tatterback (ryhmä 2)
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Perjantaisin 4.9.–11.12. (ei 16.10.) kello 19.30–20.30 (14 kertaa)
Paikka: Mäkelänkatu 52 b, Helsingin Tarmon nyrkkeilysali
Ohjelma: Opetellaan kuntonyrkkeilyn alkeita suomenmestarin opastuksessa. Kuntonyrkkeily on vauhdikas koko kroppaa kuormittava laji, joka auttaa erityisesti niska- ja hartiaseudun kipuihin tehokkaasti. Treenit räätälöidään jokaisen kunto- ja taitotasolle sopiviksi. Sinulla ei tarvitse olla mitään aiempaa kokemusta nyrkkeilystä eikä mistään muustakaan urheilulajista.
Ohjaajat: Johanna tai Amin Nuri ja Marjo Nuutinen (2 ohjaaja/kerta)
Hinta: 60 €/syyskausikausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Perjantaisin 11.9., 25.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11. ja 4.12. kello 17.15–18.45 (7 kertaa)
Paikka: Kontulan kuntokellari, kuntosali
Ohjelma: Haluatko saada arkeesi lisää toiminnallisuutta ja energiaa? Kiinnostaako kuntosali, mutta et ole uskaltanut lähteä yksin tai avustajan kanssa kokeilemaan?
Ohjaajat: Marjo Nuutinen ja Katarina Kiialainen
Järjestäjät: Helsingin Liikuntapalvelut ja Kehitysvammatuki 57 ry
Hinta: 40 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Keskiviikkoisin 2.9.–9.12. (ei 14.10.) kello 18.00–19.30 (14 kertaa) Vapaa-ajantoiminnan esitteessä virhe kerhon päättymispäivämäärässä. Oikea päättymispäivä on 9.12. ei 19.12.
Ohjelma: Innostutaan liikunnasta ja tutustutaan erilaisiin lajeihin. Monipuolista liikuntaa ja pallopelejä, joilla ylläpidetään fyysistä kuntoa, liikkuvuutta, koordinaatiokykyä ja tasapainoa.
Kohderyhmä: vähän liikuntaa harrastavat aikuiset
Ohjaajat: Sirpa Lempiäinen, Hiski Jatkola, Raakel Saarinen ja Heidi Visuri
Järjestäjät: Helsingin Liikuntapalvelut ja Kehitysvammatuki 57 ry.
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Sunnuntaisin 6.9.–13.12. (ei 18.10. ja 6.12.) kello 12.00–13.00 (13 kertaa).
Paikka: Liikuntamylly, Myllypurontie
Ohjelma: Sitoutunutta harjoittelua vaativa ryhmä yli 15-vuotiaille. Kerhovalinoissa ovat etusijalla vanhat salibandykerholaiset.
Ohjaajat: Teemu Lempiäinen ja toinen ilmoitetaan myöhemmin
Järjestäjät: Helsingin Liikuntapalvelut ja Kehitysvammatuki 57 ry.
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Keskiviikkoisin 2.9.–9.12. (ei 14.10.). Ryhmä 1: kello 16.00–17.00 ja ryhmä 2: kello 17.15–18.15 (14 kertaa)
Paikka: Talin keilahalli, Huopalahdentie 28
Ohjelma: Tule mukaan keilaamaan mukavaan porukkaan. Kerhomaksun lisäksi tulee 20 € kenkävuokra koko syyskaudelta, jos osallistujalla ei ole omia keilauskenkiä.
Ohjaajat: Niina Lyijynen ja Jouni Viitala
Järjestäjät: Helsingin Liikuntapalvelut ja Kehitysvammatuki 57 ry.
Hinta: 60 € syyskausi + kenkävuokra 20 € jos ei omia keilauskenkiä
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Joka toinen perjantai 4.9., 18.9., 2.10., 30.10., 13.11., 27.11. ja 11.12.kello 18.00–19.30 (7 kertaa).
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma: Tutustumista eri tanssilajeihin sekä luovaa tanssia ja liikettä musiikin tahtiin.
Ohjaajat: Paula Halonen ja Iiris Hilden
Järjestäjät: Helsingin Liikuntapalvelut ja Kehitysvammatuki 57 ry.
Hinta: 40 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Perjantaisin 4.9.–11.12. (ei 16.10. ja 20.11.) kello 15.00–16.00 (13 kertaa).
Paikka: Itäkeskuksen uimahalli, Olavinlinnantie 6
Ohjelma: Monipuolista vesiliikuntaa, jolla ylläpidetään uimataitoa, fyysistä kuntoa, liikkuvuutta ja koordinaatiokykyä.
Ohjaaja: Marjo Nuutinen
Järjestäjät: Helsingin Liikuntapalvelut ja Kehitysvammatuki 57 ry.
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Maanantaisin 7.9.–7.12. (ei 12.10.) kello 18.30–19.30 (13 kertaa). Oheisharjoitukset kello 18.00–18.30.
Paikka: Oulunkylän jäähalli, Käskynhaltijantie 11
Ohjelma: Luistelun lajiharjoittelua monipuolisesti. Hallivuoro jaetaan Helsingin erilaisten oppijoiden kanssa ja ryhmät tekevät yhteistyötä.
Kohderyhmä: Kerho on tarkoitettu helsinkiläisille 6-20-vuotiaille lapsille ja nuorille.
Ohjaajat: Kaisla Kasteenpohja ja Kiira Knuus. Vertaisvetäjä Valtteri Laine.
Järjestäjät: Helsingin Liikuntapalvelut ja Kehitysvammatuki 57 ry.
Hinta: 60 € syyskausi
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Keskiviikkoisin 9.9.–9.12. (ei 14.10.) kello 17.00–17.45 (13 kertaa)
Paikka: Laivakatu 5 K, 4 krs, Liisa Pentti +Co:n tanssisali
Ohjelma: tanssitoimintaa mukavassa seurassa. Kerhossa pääset nauttimaan tanssin ilosta ja tutustumaan samanhenkiseen porukkaan. Tanssi syntyy jokaisen omista lähtökohdista eli et tarvitse aikaisempaa tanssitaustaa. Kerhoon otetaan korkeintaan 5 osallistujaa ja ohjaajat kohtaavat jokaisen yksilöllisesti
Ohjaajat: Kaarina Koistinen ja kaksi apuohjaajaa
Hinta: 60 € syyskausi
Järjestäjät: Liisa Pentti +Co ja Kehitysvammatuki 57 ry
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Keskiviikkoisin 9.9.–9.12. (ei 14.10.) kello 18.00–18.45 (13 kertaa)
Paikka: Laivakatu 5 K, 4 krs, Liisa Pentti +Co:n tanssisali
Ohjelma: Kurssi on sinua varten, jos olet kiinnostunut kehittämään sisäistä tanssijaasi. Kurssilla tehdään monipuolisia harjoitteita ja kausi huipentuu esitykseen. Kurssi sopii osallistujille, jotka toimivat ryhmässä itsenäisesti ja seuraavat yhteistä ohjausta. Tule rohkeasti kokeilemaan ja katsotaan yhdessä, sopiiko ryhmä sinulle! Kurssille otetaan enintään 5 osallistujaa
Ohjaajat: Kaarina Koistinen ja kaksi apuohjaajaa
Hinta: 60 € syyskausi
Järjestäjät: Liisa Pentti +Co ja Kehitysvammatuki 57 ry
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Aika: Lauantaisin 12.9., 26.9., 10.10., 24.10, 7.11., 21.11. ja 5.12. kello 12.30–13.30. Kurssi on syyskaudella seitsemän (7) kerran kokonaisuus.
Ohjelma: Totutellaan yhdessä veteen ja harjoitellaan perusuimataitoja. Oma aikuinen osallistuu ryhmään lapsen kanssa. Itäkeskuksen uimahallissa on esteetön perhepukuhuone ja opetusallas on perhepukuhuoneen vieressä. Ohjaaja odottaa lasta ja vanhempaa altaalla. Uimakoulussa on 1 ohjaaja. Vanhempi on lapsen kanssa altaassa mukana ja on vastuussa lapsesta.
Ohjaajat: Ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: maksuton
Järjestäjät: Helsingin liikuntapalvelut ja Kehitysvammatuki 57 ry
Lisätiedot: Severiina Winqvist, 040 835 0395
Lyhytkurssit helsinkiläisille
Aika: Lauantaisin 26.9., 24.10. ja 21.11. Ryhmä 1 kello 10.00–13.00 ja ryhmä 2 kello 13.30–16.30
Ohjelma: Kokataan helppoa ja herkullista ruokaa Opistotalon keittiössä. Kurssilla annetaan vinkkejä ja opastetaan ruoan hankinnassa, valmistamisessa ja säilyttämisessä. Kunkin kerran lopussa katetaan ruokapöytä kauniiksi, syödään rauhassa ja huolehditaan yhdessä jälkisiivouksesta. Jos tarvitset apua kokkaamisessa, niin otathan oman avustajan mukaan. Kurssilla opetellaan ja kerrataan rauhassa sitä, miten tehdään hyvää arkiruokaa.
Ohjaaja: Mirka Korhonen
Hinta: 46 € (työväenopisto laskuttaa)
Lisätiedot: Severiina winqvist 040 835 0395
Aika: Torstaisin 1.10, 8.10. ja 15.10.kello 16.30–18.
Paikka: Ystävätupa, Läntinen Brahenkatu 2, 4 krs
Ohjelma: Sururyhmä on terapeuttinen ryhmä sinulle, joka olet kohdannut läheisesi kuoleman tai jonkun muun surun.Turvallisessa ryhmässä voit jakaa menetyksiin ja suruun liittyviä ajatuksia, muistoja ja tunteita yhdessä muiden kanssa.
Ohjaaja: Nina Korventaival, Mari Salovaara ja Severiina Winqvist
Hinta: maksuton
Lisätiedot: Mari Salovaara p. 040 521 0240 tai mari.salovaara@kvtuki57.fi.
Aika: Keskiviikkoisin 23.9., 7.10., 21.10., 4.11. ja 18.11. kello 17.30–19.00 (5 kertaa)
Paikka: Haksulan toimijatalo, Kannuskuja 2
Ohjelma: Vantaalaisten oma kerho. Tervetuloa levyraatiin! Kerhossa kuunnellaan toivemusiikkia, jutellaan ja nautitaan kupposet kahvia hyvässä seurassa. Välillä voimme laulaa yhdessä.