Löysin somesta uuden yhteisön

  • Blogit
  • Julkaistu:
  • Kirjoittanut: Aada Björkman

Sosiaalinen media voi olla paljon muutakin kuin viihdettä. Turvataidot-hankkeen työntekijä Aada löysi TikTokista lukemisen ympärille rakentuneen yhteisön. Se on tuonut elämään uusia ystäviä, mielekkäitä tapahtumia ja lisää itsevarmuutta. Yhteinen kiinnostus kirjoihin yhdistää ihmisiä ja rohkaisee osallistumaan tapaamisiin niin verkossa kuin kasvokkainkin.

Nuori nainen puhuu telineeseen asetettuun puhelimeen. Vieressä on kuvausvalo, joka valaisee puhujan kasvoja.

Aloitin somen tekemisen marraskuussa 2024 kun julkaisin ensimmäisen videoni TikTokkiin. Siitä se innostus lähti. Minut sai aloittamaan somettamisen, kun näin muiden tekemiä videoita. Niissä oli sama mielenkiinnon kohde kuin minulla eli lukeminen ja siitä sain inspiraatiota julkaista ensimmäisen videoni.

Käytän somea videoiden ja kuvien postaamiseen sekä muiden julkaisujen katsomiseen ja kommentoimiseen. Kun aloitin somen käytön, minua jännitti julkaista ensimmäinen video. Kun tein sen, jännitys alkoi lähteä ja myöhemmin julkaisu helpottui. Yhteisöjä olen löytänyt mielenkiinnonkohteiden ja harrastusten avulla ja olen tykkäillyt sellaisista julkaisuista, jotka ovat olleet minusta kivoja.

Minut sai liittymään mukaan yhteinen mielenkiinnon kohde ja se kun ihmiset vaikuttivat kivoilta sekä oli kivoja tapahtumia. Ensikokemukseni someyhteisöistä ovat olleet hyviä. Alkuun tapaamiset jännittivät, mutta sitten kun alkoi puhumaan eri ihmisten kanssa ja tutustumaan uusin tyyppeihin, jännitys helpotti.

Yhteisöstä minulle tekee tärkeän siellä olevat ihmiset, joille voi jutella yhteisestä mielenkiinnon kohteesta. Jos vaikka on joku kirja, jonka moni on lukenut, voi siitä jutella ja vaihtaa mielipiteitä. Somessa pääsee myös tutustumaan uusiin ihmisiin. Olen päässyt osallistumaan erilaisiin tapahtumiin, yhteisön tapaamisiin ja kahteen lukupiiriin. Toinen niistä on leffalukupiiri, jossa luetaan yhdessä valittu kuukauden kirja ja jutellaan siitä sekä katsotaan kirjasta tehty elokuva.

TiKTokissa on myös pidetty lukulivejä, joissa jokainen lukee omaa kirjaa jonkin aikaa ja sitten jutellaan hetki mistä halutaan. Lukulivestä vastaava pitää keskustelua yllä ja vastailee chattiin tulleihin viesteihin. Olen myös itse pitänyt lukulivejä ja se on sellainen asia mitä tykkään tehdä.

On joitakin rajoja, joista huolehdin somessa. En esimerkiksi kerro henkilökohtaisia tietoja, kuten missä kaupungissa asun tai koko nimeäni, henkilötunnusta tai kotiosoitetta. Katson myös uusien ihmisten profiileja etukäteen ja pohdin, miltä kyseinen ihminen julkaisuiden perusteella vaikuttaa. Tutkin myös kommenttikenttää. Jos jokin asia tuntuu väärältä, otan kuvakaappauksen, estän kyseisen ihmisen sekä kerron jollekin luotettavalle ihmiselle ja näytän kuvan viestistä. Tapaamisissa varmistan yhteisön turvallisuuden niin, että liikun isommissa porukoissa. Silloin on turvallisempaa.

Somettamisen aloitus ja yhteisöön liittyminen on vaikuttanut ihmissuhteisiini positiivisella tavalla. Olen saanut uusia tuttavia, joilla on sama mielenkiinnonkohde kuin minullakin ja olen päässyt tapaamaan heitä myös livenä.

Yhteisö on vaikuttanut siihen, miten näen itseni. Ennen oli vaikeampi kuunnella omaa ääntä, kun tein videoita, mutta nyt huomaan, että oman äänen kuuntelusta on tullut helpompaa mitä se alussa oli. Olen myös saanut itsevarmuutta esiintymiseen. Kun kuvaan paljon videoita ja puhun kameralle, niin tulee itsevarmemmaksi.  Vaikka puhun kameralle yksin kotona, siinä tulee kuitenkin esiinnyttyä ja samalla kehityttyä koko ajan.

Jos vähääkään kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti liittyä sellaiselle somealustalle, mikä susta tuntuu hyvälle ja tehdä ensimmäinen julkaisu! Kun aloitat, se voi muuttaa elämääsi positiivisempaan suuntaan.

Jos julkaisemisen aloittamien jännittää niin mulla on pari vinkkejä sen helpottamiseen:

Yhdessä voi olla helpompi aloittaa.
Voit luoda yhteisen tilin, vaikka jonkun tuttavan kanssa, jos teillä molemmilla on halua julkaisuiden tekemiseen.

Kannattaa kertoa jollekin perheenjäsenelle tai muulle läheiselle ihmiselle.
He voivat tulla kannustamaan ja tsemppaan julkaisuiden julkaisussa. Mulla ainakin itsellä perheen jäsenet ovat tsempanneet, katsoneet videoitani, tykänneet niistä ja antaneet vinkkejä kuvaamiseen.

Kirjoittaja

Aada Björkman

Hanketyöntekijä
Turvataidot-hanke