Lähtisitkö silloin kanssani Belgiaan?
Tätä viikkoa odotettiin kauan. Tarkemmin sanottuna kolme vuotta. Jo syksyllä 2019 haimme rahoitusta Erasmus+-nuorisovaihtoon yhdessä belgialaisten yhteistyökumppaneiden Mu-Zee-Umin ja Briek Vrije Tijd:n kanssa. Kun myönteinen rahoituspäätös tuli, ajattelimme, ettei mikään voi meitä estää
Tarkemmin sanottuna kolme vuotta. Jo syksyllä 2019 haimme rahoitusta Erasmus+-nuorisovaihtoon yhdessä belgialaisten yhteistyökumppaneiden Mu-Zee-Umin ja Briek Vrije Tijd:n kanssa. Kun myönteinen rahoituspäätös tuli, ajattelimme, ettei mikään voi meitä estää.
Eikä estänytkään, mutta lukuisia hidasteita tuli matkaan. Nuorisovaihtoa piti siirtää kaikkiaan kolme kertaa koronapandemian vuoksi ja aika tuntui pitkältä.
9.10.2022 haaveista tuli viimein totta, kun 19 belgialaista ystäväämme saapui Suomeen. Ystävämme majoittuivat Suomenlinnan hostelliin, jonne menimme itse heti seuraavana päivänä. Aurinkoisessa Suomenlinnassa yövyttiin keskiviikkoon asti, ja päivät olivat tohinaa täynnä. Tutustuimme toisiimme ja toistemme kulttuureihin mm. Suomi-Belgia maaottelun, luovan työskentelyn ja kansainvälisen illan merkeissä. Kun on yhteistä tekemistä, edes yhteinen kieli ei ole niin tärkeää.
Keskiviikkona edessä oli majapaikan vaihto ja siirryimme merellisestä Suomenlinnassa kaupungin sykkeeseen, Vallilassa sijaitsevaan hostelliin. Iltapäivällä ihmeteltiin Kaisaniemen puutarhan kukkaloistoa. Illalla osa porukasta jäi katsomaan futismatsia hostellille ja ne, joilla energiaa vielä riitti poikkesivat paikallisessa karaokeravintolassa!
Torstai oli täynnä taidetta. Aamupäivän Tunneteatterin vetämän työpajan jälkeen lähdettiin tekemään grafiikkataidetta HAM-taidemuseoon ja iltaa nautittiin yhdessä elokuvien parissa. Perjantaina osa belgialaisista uskaltautui Allas Sea Poolin viileisiin vesiin ja kuumiin löylyihin, kun loput porukasta otti mittaa toisistaan keilahallissa. Loppupäivä kuluikin illan läksiäisbileitä valmistellessa ja viikko huipentui yhteisiin juhliin.
Kun pohdimme yhdessä viikon kohokohtia, monia asioita nousi mieleen. Yksi nosti esiin hyvän yhteishengen, toinen uudet ystävät. Spontaani reissu karaokebaariin ja jalkapallon pelaaminen olivat myös olleet hauskoja kokemuksia. Moitteita saivat lähinnä toisen hostellin kovat sängyt ja hostellin muut meluisat vieraat! Kielimuurista selvittiin toinen toisiamme auttamalla, ja useimmat kokivat, että alkuviikon jännitys vähentyi loppuviikkoa kohden.
Alusta asti haaveena on ollut tehdä vastavierailu Belgiaan. Viimeisenä päivänä kysyttäessä kuka lähtisi Belgiaan tämän viikon kokemusten perusteella, vastaus tulee kuin yhdestä suusta: ”Minä, minä, minä!”. Pientä väsymystä on jo ilmassa, kun alamme yhdessä laulaa Pave Maijasta mukaillen ”Lähtisitkö silloin kanssani Belgiaan?”.