Tunneteatteri matkustaa Puolaan kansainvälisille teatterifestivaaleille

Kehitysvammatuki 57 ry:n ja Helsingin työväenopiston kanssa yhteistyössä toteutettu Tunneteatteri on kutsuttu esiintymään Puolaan kansainvälisille teatterifestivaaleille.

Kohtaus Peter Pan -esityksestä. Edempänä kaksi ihmistä miekkailee ja kauempana taustalla muita ihmisiä.

Tunneteatteri esittää festivaaleilla Peter Pan -näytelmän, jonka ryhmäläiset ovat ideoineet yhdessä ja harjoitelleet viime syksystä lähtien. Huhti-toukokuun vaihteessa näytelmää pääsi katsomaan Helsingin työväenopiston juhlasaliin. Puolassa Peter Pan -esityksestä esitetään päivitetty versio, sillä kaikki ryhmän jäsenet eivät valitettavasti pysty lähtemään mukaan.

Kohti todellista Tunneteatterin Mikä mikä maata lähtee 8 ryhmäläistä, vertaisryhmän vetäjä Outi Kero, teatteri-ilmaisun ohjaaja Hanna Häyhä, Vekkarin taustatukihenkilö Janna Inkinen, Kehitysvammatuki 57 ry:n vekkaritoiminnan koordinaattori Satu Timperi ja työväenopiston kansainvälisten asioiden koordinaattori Marianne Rytkönen.

Tunneteatteri on osa Vekkari-toimintaa

Vekkari-toiminta kouluttaa ja tukee kehitysvammaisia ihmisiä löytämään omat vahvuutensa ja toimimaan vertaisryhmien vetäjinä ja vapaaehtoistoimijoina. Vekkari-toiminta kouluttaa joka kevät vertaisryhmän vetäjiä ja vuonna 2018 toimi yhteensä 12 ryhmää ja 19 vertaisryhmän vetäjää omien mielenkiintojensa ja vahvuuksiensa mukaan. Koulutuksessa opiskellaan vuorovaikutustaitoja, vertaisryhmätoiminnan suunnittelutaitoja, ryhmien ohjaamiseen liittyvää teoriaa sekä ryhmänohjausta käytännössä. Tavoitteena on lisätä valmiuksia toimia vertaistukijana omassa harrastuksessa tai oman vertaisryhmän vetäjänä. Koulutuksen laajuus on ollut yhteensä 20 tuntia.

Tunneteatterissa toimii kaksi vertaisryhmän vetäjää Helsingin työväenopiston ohjaajan Hanna Häyhän kanssa. Lisäksi ryhmässä toimii Kehitysvammatuki 57 ry:n vapaaehtoinen taustatukihenkilö Janna Inkinen ja taustatukityöntekijä Markku Ihamäki.

 

Satu Timperi.

Kirjoittaja

Satu Timperi

Asiantuntija