Marja Herala ottaa eläkepäivät vastaan hyvillä mielin

Yhteisökoordinaattorina työskennellyt Marja Herala siirtyi helmikuun alussa merkittävän pitkän työuran jälkeen eläkepäivien viettoon. Hän ehti nähdä yhdistyksen kehitystä monella vuosikymmenellä ja on itsekin ollut vahvasti vaikuttamassa siihen, miten toiminta on muotoutunut.

Varpaisjärveltä kotoisin oleva Marja päätyi kehitysvamma-alalle osin sattuman kautta. Jatko-opinnot ja uravalinnat olivat vielä auki lukion päättämisen jälkeen, mutta työtä oli löydettävä. Hän sai oman kunnan alueelta tehtävän, jossa toimi osan viikkoa kehitysvammaisten päivätoimintaa vastaavassa kerhotoiminnassa, sekä osan vanhusten kotiavustajana. Jälkikäteen Marja on saanut kuulla, että työntekijät olivat pohtineet pelkäävätkö kehitysvammaiset ja vanhukset punkkarin näköistä nuorta naista. ”Kukaan ei pelännyt minua”, Marja nauraa.

Työ jatkui muutaman vuoden, mutta lopulta kaipuu suurempaan kaupunkiin otti voiton. Tie vei ensin kesätöihin Tukholmaan ja palatessaan Marja huomasi, että moni kavereista oli muuttanut Etelä-Suomeen. Hänkin päätti lähteä Helsinkiin. Ensimmäiset vuodet Marja työskenteli muun muassa ravintoloissa ja kenkäkaupan myyjänä, mutta kehitysvammaisten ihmisten parissa vietetty aika oli jäänyt pysyvästi mieliin. Kesäkuussa 1990 hän näki ilmoituksen työpaikasta Kehitysvammatuki 57 ry:n KeVa-puodissa ja päätti tarttua tilaisuuteen. Siitä alkoi lähes 35 vuotta kestänyt ura yhdistyksellä.

KeVa-puodissa myytiin muun muassa Kankurinmäen tukikodissa tehtyjä tuotteita. Myymälänhoitajana Marja matkusteli ympäri Suomea erilaisissa työ- ja toimintakeskuksissa, luomassa kontakteja ja etsimässä uusia tuotteita myyntiin. Matkojen aikana monet paikat ja ihmiset tulivat tutuiksi. Hyvästä työstä huolimatta puodin toiminta ei ollut kannattavaa, joten yhdistys joutui luopumaan siitä. Samoihin aikoihin oli myönnetty ensimmäinen avustus Ystävätupatoiminnan kehittämiseen ja paikkaa tarjottiin Marjalle. Avustuksella saatiin pienet 46 neliön tilat silloisen toimiston viereisestä huoneistosta, jotka laitettiin kuntoon Ystistä varten.

Käynnistysvaiheen jälkeen Marja ihmetteli, riittääkö tekemistä tarpeeksi täysipäiväiselle työntekijälle, mutta hänelle sanottiin, että odota vaan. Ensimmäiseksi työnkuvaan ilmestyivät retket ja matkat, sitten lapsiparkkitoiminta. Yhdistys sai myös rahoituksen kaveritoiminnan kehittämiseen, joka tarjottiin projektiksi Marjalle. Hän järjesti myös Finlandia-talon konsertteja ja paljon muuta. Tuntui, että aina kun tuli joku uusi asia, todettiin että ”Marjahan sen voi tehdä.” Lopulta työtä oli niin paljon, että siihen jouduttiin puuttumaan.

Innokkaan työntekijän ja runsaiden mahdollisuuksien vuoksi Marjan kädenjälki tuntuu näkyvän lähes kaikkialla. Lisäksi hän vaikuttaa tuntevan kaikki, sekä kävijät että työntekijät, vaikkei hän pidä itseään verkostoihmisenä. Marja ajattelee sen johtuvan siitä, että ennen kohtaamisia tuli väistämättä paljon enemmän. Alkuvaiheessa ei ollut tietokoneita, joten asioita hoidettiin kasvotusten, sekä toimistolla ja sen ulkopuolella. Ystävätupatoiminta perustui myös alusta alkaen kohtaamiseen ja yhteiseen tekemiseen: ”Ei niin, että minä teen ja tarjoan, vaan että tämmöinen olisi kivaa ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan”, Marja toteaa.

Ystävätupa onkin säilynyt paikkana, jonne saa tulla juuri sellaisena kuin on ja aikaa on riittänyt tärkeimmälle, eli ihmisten kohtaamiselle ja läsnäololle. Vuosien varrella kävijöistä on noussut paljon toiveita retkistä ja kursseista, joita Marja on kuunnellut herkällä korvalla. Säännöllisiä matkoja on tehty Lappiin ja lyhyempiä retkiä moniin paikkoihin, kuten Mäntsälän tansseihin. Vuosittain järjestettävä risteily on myös alun perin lähtöisin toiveesta.

Nyt hänen urakkansa on kuitenkin valmis ja Marja ottaa eläkepäivät vastaan todella hyvillä mielin. Hän ajattelee, että on aika uusille tuulille ja on onnellinen siitä, että toiminnalle saatiin niin hyvä jatkaja. Ystis on paljon enemmän kuin kohtaamispaikka. Se on myös klubeja, matkoja ja mahdollisuuksia ihan uusiin asioihin, joita hän ei osaa edes kuvitella.

Marja ihmetteleekin sitä, kuinka paljon Kehitysvammatuki 57 on muuttunut hänen työuransa alkuajoista lähtien. Erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon. ”Miten ihmeessä niin valtavasti voi tehdäkään”, hän päivittelee ja uskoo, että suuri vaikutus on ollut sillä, että yhdistykselle on aina saatu hyvää porukkaa töihin.

Marja on tyytyväinen myös siitä, että vaikka päivätyö loppuu, jää hän aitiopaikalle seuraamaan toimintaa. Hän tekee edelleen silloin tällöin vuoroja Ystävätuvalla, pyörittää Järvenpään Villiklubia, sekä on mukana vapaaehtoisena Me Itse ry:n toiminnassa. ”Se on sitä, että saa niitä rusinoita pullasta. Ihmiset on edelleen tärkeitä, sekä yhdistyksen väki että osallistujaporukka kaikkinensa”, Marja toteaa. Hänellä on myös haaveita, mutta eläkkeelle jääminenkin vaatii opettelua.

Oloneuvoksen rooliin asettumista ei helpota se, että Marja otti tehtäväkseen työskentelyn Kehitysvammatuki 57 ry:n hallituksessa. Hallitustyö on Marjalle uutta ja tänä vuonna pöydällä on historiallisen suuria asioita muun muassa yhtiöittämisen vuoksi, joten tehtävää ja opeteltavaa on paljon. ”Tarviin sellaista oikeetakin tekemistä, ettei jää ihan sohvaperunaksi”, Marja nauraa.

”Ylpeydellä olen ollut Kvtuella töissä. Mahtavaa katsoa ja innolla odotan, että mitä kaikkea tapahtuukaan”, Marja hymyilee.

Marja Heralaa haastatteli viestintäkoordinaattori Mikko Apell. Juttu on julkaistu alun perin ViisSeiska lehdessä 2/2025