Unohtuuko kysyminen?

Oletko joskus päättänyt toisen henkilön asioista ilman, että häneltä on kysytty omaa mielipidettä? Toisen ihmisen puolesta päätetään monista asioista, kuten pukeutumisesta, harrastuksista ja hankinnoista. Niin tehdään toki silloin, kun lapset ovat pieniä, mutta sama toimintatapa saattaa jatkua lapsuuden jälkeenkin. Me vanhemmat haluaisimme joskus päättää aikuisten lastemme asioista. Niin minäkin olen tehnyt. 

Lait takaavat meille oikeuden päättää omista asioistamme. Puhumme nykyään paljon itsemääräämisoikeudesta eli IMO:sta. Sen mukaan meitä jokaista pitää kuulla itseämme koskevassa päätöksenteossa. Itsemääräämisoikeus edellyttää, että lapsiltakin voi ja pitää kysyä heidän omaa mielipidettään, kun he ovat riittävän isoja ymmärtääkseen asioiden merkityksen. 

Arjessa emme kuitenkaan aina huomaa tai ymmärrä, että kenenkään aikuisen ihmisen mielipidettä ei saa ohittaa. Vammaiset läheisemme, vanhukset, maahanmuuttajat ja monet muut ihmisryhmät ohitetaan usein heitä koskevassa päätöksenteossa. Kun henkilö on liikuntavammainen, pyörätuolissa tai kehitysvammainen, keskustelemme helposti hänen saattajansa kanssa ja sivuutamme asianosaisen. Emme ehkä edes kuuntele häntä. Viranomaistenkin toiminnassa on toivomisen varaa: vammaisen ihmisen oma mielipide saattaa jäädä kysymättä häntä itseään koskevassa päätöksenteossa. Hänet ohitetaan. Häntä ei osallisteta, eikä kohdata omassa asiassaan. 

YK:n vammaisyleissopimuksen mukaan jokaisella vammaisella henkilöllä on oikeus yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Toteutuvatko oikeudet, jos ihminen ei saa sanoa, mitä hän itse haluaa tehdä omassa elämässään? On turhan helppoa päättää toisen ihmisen puolesta – ehkä vedotaan kiireeseenkin? Hitaasti ja epäselvästi puhuvalla ihmiselläkin on omia toiveita, käsityksiä, tahtoa ja mielipiteitä. Kysymmekö, kuuntelemmeko, ymmärrämmekö, arvostammeko ja kunnioitammeko myös vammaista ihmistä? 

Kehitysvammatuki 57 ry:ssä tehtiin 90-luvulla video lapsista hiekkalaatikolla. Video aloitti asenteisiin vaikuttamista koskevien videoiden tekemisen, jota jatkettiin vuonna 2021. Sarjan ensimmäisessä videossa käsiteltiin kehitysvammaisuutta kohtaan tunnettua pelkoa ja kehitysvammaisen lapsen torjumista. Toisessa videossa käytettiin vammainen-sanaa haukkumasanana, ja Pit-sa-videossa vähäteltiin kehitysvammaisen ihmisen ymmärryskykyä. 

Yhdistyksemme uusin video, ”Kiitos kysymästä”, kertoo Ainosta, joka ohitetaan hänen elämäänsä koskevissa päätöksentekotilanteissa. Ainon kohtaamat tilanteet ovat vanhempana tuttuja minullekin, ja minäkin olen varmasti ohittanut tyttäreni omia toiveita. Uskoisin kuitenkin oppineeni muuttamaan asenteitani vuosien varrella ja kuuntelemaan tytärtäni. Edellytän esimerkiksi palvelutilanteissa henkilökunnan asioivan suoraan hänen kanssaan – minä olen vain taustatuki. Toivottavasti yhteiskunnassa opitaan kohtaamaan vammainen ihminen. Aivan liian usein hänet ohitetaan. 

Vaikka YK:n vammaisyleissopimuksen mukaan kaikilla vammaisilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaisten oikeuksien toteutumiseen, yhteiskuntamme ei tarjoa riittävästi esimerkiksi asumisen ja työllistymisen vaihtoehtoja vammaisille henkilöille. Vammaisen ihmisen valintavaihtoehdot eivät ole yhdenvertaisia muiden kanssa, koska vaihtoehtoja ei aina ole. Asenteisiin vaikuttamista ja mahdollisuuksien lisäämistä tarvitaan tulevaisuudessakin. Yhdistyksemme jatkaa oikeuksien valvontaa ja kiinnittää huomiota YK:n vammaisyleissopimuksen toteutumiseen Suomessa. 

Toivomme ”Kiitos kysymästä” -videolle mahdollisimman laajaa näkyvyyttä. Toivomme myös, että se havahduttaa meidät huomaamaan sen, että ketään ei saa ohittaa häntä itseään koskevassa päätöksenteossa. 

Sari Sepponen, puheenjohtaja, Kehitysvammatuki 57 ry