Ystis aloittaa 31. toimintavuotensa
- Blogit
- Julkaistu:
Matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ystävätupa täytti viime vuonna kunnioitettavat 30 vuotta. Ystävätuvan 30- vuotisjuhlia juhlitaan sankoin joukoin myöhemmin tänä vuonna, kun voidaan kokoontua juhlimaan.
Ystävätupaa on koko kolmikymmenvuotisen historiansa ajan luotsannut Kehitysvammatuki 57 ry:n pitkäaikainen työntekijä Marja Herala. Ystävätupaan päädyttiin siksi, että kehitysvammaiset ihmiset toivoivat omaa paikkaa missä tavata kavereita, Marja kertoo Ystävätuvan syntymisen taustoista.
Ray -rahoitteinen, aluksi kolmivuotinen projekti, on jatkunut nykyään STEAn rahoituksella tähän päivään asti. Keskiviikko ja sunnuntai ovat pysyneet Ystävätupapäivinä, vain paikka on vuosien saatossa vaihtunut, vuodesta 2014 se on ollut Kehitysvammatuki 57 ry:n kotipaikassa Läntisellä Brahenkadulla Helsingin Alppilassa. Ystävätuvalla voi tavata kavereita ja halutessaan vaikka pelata biljardia, askarrella tai laulaa karaokea. Tarjolla on myös pientä purtavaa, kahvia ja limua huokein hinnoin.
Koronan vuoksi Ystävätupa eli Ystis jouduttiin sulkemaan kokonaan maaliskuun puolessa välissä 2020. Koronarajoitusten entisestään kiristyessä Ystävätupa siirtyi pidettäväksi verkkoon tuttuun tapaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Ystävätuvan tuttujen ohjaajien ohjaamana Verkko-Ystikseen pääsi mukaan älypuhelimella tai tietokoneella. Käytössä on ollut sekä Zoom, että Teams-sovellus.
Kehitysvammatuki 57 ry:n toiminnoissa jo vuosien ajan monipuolisesti kerhojen ohjaajana toiminut Päivi Häkkinen on vuodesta 2014 ollut Ystävätuvalla ohjaajana sunnuntai-Ystiksellä. Päivi kertoo, että Verkko-Ystis – kävijät löysivät Facebookissa olevan sivuston ”Ystävätupa ja kerhot verkossa”, jossa kerrottiin aihe ja annettiin linkki, josta pääsi mukaan tapahtumaan. Kehitysvammatuen verkkosivuilla on myös tapahtumakalenteri, jota kautta myös Verkko-Ystis ja muut tapahtumat löytyvät kävijöille.
Verkko-Ystiksen tapaamisissa oli ohjaajien tai kävijöiden ehdottama yhdessä käsiteltävä aihe. Keväällä esimerkiksi matkailuaihetta Verkko-Ystiksessä laajennettiin ja syvennettiin, ja kierrätysteema herätti intoa, kertoo Päivi.
Musakerhon ohjaaja Ville oli odotettu vieras kevään ajan Verkko-Ystiksessä keskiviikkoisin. Verkko-Ystiksessä voi piipahtaa, tai olla mukana koko Verkko-Ystiksen ajan, aivan niin kuin Ystävätuvallakin. Moni kävijä onkin osallistunut varta vasten Villen musaosuuteen, Päivi toteaa.
Haastattelin Ystävätuvan aktiivista osallistujaa, haastattelun aikaan pian kahdeksantoistavuotiasta Aada Mustamäkeä. Aada kertoi käyneensä aika monta kertaa Ystävätuvalla viime vuoden aikana. Aada kertoi, että Ystävätuvalla saattoi hengailla ja nähdä ystäviä. Kivaa Aadan mielestä Ystävätuvalla oli se, että sai nähdä kavereita.
Aada kertoi löytäneensä sattumalta Verkko-Ystiksen. Facebookin kerhot verkossa Facebook- sivuilta Aada löysi tietoja siitä, milloin Verkko-Ystiksiä on. Myös Kvtuen nettisivuilta Aada löysi tietoa Verkko-Ystiksestä.
Aadan mielestä Verkko-Ystiksellä oli oikein mukavaa ja hän sai nähdä kavereita ja jutustella. ”On ollu mukavaa”, Aada totesi.
Aada tuumasi että vaikka hän itse ei tiedä käykö jatkossa Verkko-Ystiksessä, olisi varmaan ihan mukavaa, että Verkko-Ystis jatkuisi sittenkin, kun taas kokoonnutaan yhdessä Ystävätuvalle. Toisetkin kävijät ovat toivoneet tätä. Näin olisi mahdollisuus osallistua, vaikka itse asuisi kauempana, eikä tarvitsisi matkustaa.
Kuluneena kesänä oli ensimmäinen Ulkoilu-Ystis. Ulkoilu-Ystis kokoontui yhteensä neljänä kertana, kesäisenä keskiviikkona ja sunnuntaina. Ulkoilu-Ystiksellä tavattiin porukalla, retkeiltiin ja pelattiin Mölkkyä puistossa. Retkellä Vallilan siirtolapuutarhassa kuulimme Vallilan siirtolapuutarhan historiasta ja tutustuimme Museomökkiin. Kahvittelimme auringonpaisteessa, vaikka päivä olikin sateinen. Lammassaareen retkeillessä pääsimme pitkospuita pitkin tervehtimään lampaita. Kesän viimeinen Ulkoilu-Ystis vietettiin lautapelejä pelaten ja jäätelöllä herkutellen pienellä porukalla Ystävätuvalla, kun sade ja ukkosilma yllättivät.
Pääsimmekin jo tapaamaan kasvokkain syksyn ajan Ystävätuvalla. Tulevaisuudessa joinain kertoina Ystikselle voi osan ajasta osallistua videoyhteyden välityksellä. Näin jokaisella on mahdollisuus osallistua ja tulla mukaan Ystävätupaan. Nyt pitää vielä vähän aikaa odottaa, että voimme taas kokoontua yhdessä. Seuraa tiedotusta verkkosivuilta!
Onnea Ystävätupa 30 vuotta!
Tekstin on kirjoittanut Minna Kivilahti, joka suoritti työharjoittelua Kehitysvammatuki 57 ry:ssä sekä toimi ystisohjaajana keskiviikkoisin. Minna opiskeli yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa.